KAISANIEMEN ALA-ASTE, PERUSKORJAUS 2014-2017

Osoite
Puutarhakatu 1, 00100 Helsinki
Tilaaja
Helsingin kaupunki, Kiinteistövirasto Tilakeskus
Pinta-ala
5 594 brm2
Työt
Pää- ja arkkitehtisuunnittelu
Hankkeen vaativuusluokka
Poikkeuksellisen vaativa
Tietomallinnus
Archicad

Kaisaniemen ala-asteen koulurakennuksen on suunnitellut arkkitehdit Runar Eklund ja Einar Flinckenberg Helsingin kaupungin rakennuskonttorissa. Rakennus edustaa 1920-luvun klassismia ja on valmistunut 1924.
Tontilta purettiin koulurakennuksen tieltä valtion meteorologisen keskuslaitoksen pieni kivirakennus, joka oli osa Engelin johtamassa Intendentinkonttorissa Yliopistolle suunniteltua rakennusryhmää.
Rakennus oli säilynyt hyvin alkuperäisessä asussaan eikä tehdyt toimenpiteet muuttaneet merkittävästi historiallista ja rakennustaiteellisesti arvokasta rakennusta.
Koulussa toteutettu peruskorjaus oli toiminnallinen ja tekninen perusparannushanke, jonka tavoitteena on parantaa rakennuksen sisäilma- ja lämpöolosuhteita sekä energiataloutta. Rakennuksen koko ilmanvaihtojärjestelmä uusittiin nykyvaatimusten mukaiseksi.
Peruskorjauksessa tehtiin samalla jonkin verran toiminnan vaatimia tilamuutoksia sekä parannettiin rakennuksen esteettömyyttä ja paloturvallisuutta. Koulun ruokahuollon tilat rakennettiin vastaamaan nykyistä vaatimustasoa.
Kohteessa ei tehty sellaisia toiminnallisia muutoksia, jotka olisivat edellyttäneet muutoksia poistumistiejärjestelyihin.
Oppimisen tilat ja tilaryhmät haluttiin hankkeessa säilyttää vanhan mallin mukaisina, leveitä käytävätiloja otettiin mahdollisuuksien mukaan oppimisen käyttöön pienryhmätiloiksi.
Ulkoarkkitehtuurissa suurimmat toimenpiteet olivat rakennuksen jyrkän harjakaton uusiminen ilmanvaihtokonehuoneidenrakentamiseen liittyen, kaikkien ulkoikkunoiden kattava kunnostus tai uusinta sekä rakennuksen rappauspintojen uusiminen.